Päivän Epistola On uskallettava sanoa, kun vielä saa sanoa!

Nukkuminen ei ole protesti!

Usein kuulee ihmisten sanovan vaalien alla kuinka he eivät aio äänestää koska systeemi, päättäjät ja näiden tekemät päätökset ovat huonoja. No niin ovatkin, mutta eivät ne päättäjät ja päätökset vaikenemalla kummene vaan pysyvät ennallaan. Nykyiseen järjestelmään ja päättäjiin tyytyväiset äänestävät kyllä pitääkseen nämä vallassa. Siitä voitte olla varmoja. Ainoa todellinen tapa protestoida ja muuttaa asioita on äänestää uusia erilaisia ehdokkaita. 

On absurdia että äänestysaktiivisuus on juuri EU-vaaleissa kaikkein alhaisin, sillä juuri EU-vaalit merkitsevät niin paljon. Euroopan parlamentti vaikuttaa etäisyydestään huolimatta meidän kaikkien elämään. EU ei ole enää sama joksi se perustettiin ja johon liityimme 1995. EU kehittyy koko ajan enemmän ja enemmän kohti liittovaltiota ja päätösvalta siirtyy valtioilta keskushallinnolle tehden kansallisista parlamenteista lähinnä kumileimasimia. Tämän takia on ensiarvoisen tärkeää äänestää liittovaltiokehitystä vastustavia ehdokkaita.

Nukkuminen on ääni Stubbin ja Rehnin kaltaisille federalisteille! Se on ääni lisääntyvälle byrokratialle, turhalle sääntelylle ja liittovaltiolle. Se on ääni asiansa töpeksineitten valtioitten velkojen maksattamiselle asiansa hyvin hoitaneitten valtioitten piikkiin – niin EU:n perussopimuksen vastaista kuin tämä onkin.  

Äänestäkää vaikka tikkaa heittämällä kunhan äänestätte. Toki paljon parempi on hakea itselleen sopiva ehdokas, jonka mielipiteet ja kannat vastaavat omia. 

Äänestäminen on helppoa kuin heinämiehen teko. Siis helppoa kuin heinän teko. Heinän, ei heinämiehen. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

Nöyrästi ovat perussuomalaisetkin liekaan ruvenneet ... "emme voi olla eurovastaisia kun muutkaan eivät ole"!

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Kyllä nukkuminen on protesti, mutta käytännössä se on hyödytön, koska nukkumalla protestoivan pitäisi saada valtava enemmistö äänestäjistä omalle kannalleen. Vaalivoitto irtoaa jo noin neljänneksellä äänistä, mutta jotta nukkumisella olisi mitään käytännön merkitystä, pitäisi varmaan kolmen neljäsosan nukkua, josko sekään riittäisi.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

On se protesti sitä harhaa vastaan, jossa äänestämällä voi vaikuttaa. Se on protesti koko prosessia kohtaan sellaisena kuin se on. Äänestäminen, - vaikka tyhjän - on sen prosessin hyväksymistä, siihen osallistumista.

Sillä luodaan kuva kansanvaltaisesta prosessista tilanteessa, jossa kansalla ei näyttäisi olevan mitään valtaa mihinkään. Äänestäminen on moraalisesti mahdotonta jos on sitä mieltä, että koko prosessi on kusetusta.

Olkaa niin "mukana" kuin haluatte, se on teidän oma valintanne.

Peliä voi kuitenkin pelata myös niin, että jättää äänestämättä niitä vastaan, jotka kokee tuhoisiksi. Antaa heidän itse tuhota virityksensä. Hirveän usein sivuutetaan kriitikon osuus lopputuloksesta. Jos jarrumiehiä ei ole, muutos on nopea. Muutoksen hallinta on huonoa hitaimmillaankin, nopeasta puhumattakaan.

Toimituksen poiminnat